Kuluneena viikonloppuna turnaustoimintaa oli tarjolla kaksin käsin. Viikonloppu lyötiin käytiin PPTQ Honolulu Standardin merkeissä. Turnaus pelattiin lauantaina 23 pelaajan voimin. Kahdeksan parhaan joukkoon ylsivät: Toni Routasaari, Mika Roinisto, Jaakko Jokinen, Roope Metsä, Jonne Junno, Jere Mäkinen, Sami Häggkvist & Tupala Esa-Pekka. Finaalissa toisistaan ottivat mittaa Mika Roinisto ja Toni Routasaari, Tonin ollessa keskinäisessä mittelössä vahvempi, ansaitsi hän voittonsa myötä paikan Pro Tour Honoluluun qualifoivalle RTPQ:lle.
Sunnuntaina vuorossa oli GPT Praha, jossa pelattiin tulevan GP:n mukaisesti Legacya. Sunnuntain GPT oli viikonlopun turnauksista suositumpi, keräten paikalle 30 pelaajaa. Viiden kierroksen jälkeen single elimination rundeille jatkoivat seuraavat pelaajat: Sami Häggkvist (Colorless Eldrazi), Jori Hukka (Miracles), Esko Pakka (Miracles), Andrei Häyrynen (BUG Delver), Petteri Liukkonen (Reanimator), Matti Kuisma (Shardless BUG), Markku Heikkilä (Storm) & Mikko Nurmi (Infect). Byeista finaaleissa taistelivat Poro Tour Invitational mestarit Häyrynen ja Häggkvist, joista Häyrynen oli tällä kertaa etevämpi pelein 2-1. Hauskana yhteensattumana, koko MtG-kansa myös täällä kotipuolessa pääsee nauttimaan samaisten herrojen kommelluksista Prahan GP:llä livekoveraasin ja turnausraportin muodossa muutaman viikon päästä. Näin siksi, että Andrei valitsi Poro Tour Invitational voittonsa myötä GP kohteekseen Prahan, jonne allekirjoittanut lähtee matkaseuraksi ja välittämään kisasuorituksia sekä -tunnelmaa tänne kotikatsomoihin asti.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille,
Sami Häggkvist