×
Unfortunately we have no shipping options for United States.

Arvoisa pelikansa,

Vuodenvaihteessa Suomen tasavallassa otettiin käyttöön tulorekisteri, jonne kaikki maksetut palkat, etuudet ja korvaukset tulee jatkossa kirjata. Tulorekisteri helpottanee ainakin Kelan ja sen asiakkaiden elämää jonkin verran, mutta monessa tapauksessa kyseisen rekisterin käyttöönotosta seuraa sen käyttäjille byrokraattinen painajainen. Tämä koskee valitettavasti myös sekä meitä turnauksissa pelaavia että turnauksia järjestäviä tahoja.

Uuteen rekisteriin tulisi siis kirjata jokaisen turnaukseen osallistuvan henkilön tiedot, aina kun pelaaja voittaa minkä tahansa palkinnon, on se sitten rahaa tai rahan arvoista tavaraa. Voitetuista palkinnoista voi vähentää tulonhankintakulut, joihin kuuluu meidän ymmärryksemme mukaan vähintäänkin turnausmaksu sekä matkakulut, ja mitä luultavimmin myös tarvittaviin pelivälineisiin (esim kortteihin) upotetut rahat.

Suhtaudumme täällä Poromagiassa tähän uutiseen varsin nuivasti. Onhan melko selvää, että tästä uudesta systeemistä ei ainakaan näiden turnausvoittojen verottamisen kohdalla hyödy kukaan muu kuin töitä kaipaava byrokraatti. Siksi olemme päättäneet toimia ainakin toistaiseksi vanhan mallin mukaan, emmekä täten kerää asiakkaidemme henkilötietoja ilmoitusta varten. Haluamme ensin saada verottajalta selkeän ohjeen, miten meidän kuuluu tässä tilanteessa toimia, ja saada varmistus siitä, että systeemi tosiaan on näin raskas ja kankea. Tätä ohjeistusta haemme yhteisesti OMG:n ja Sensein kanssa, jotta tilanne selkeytyisi kertaheitolla kaikille.

Toivommekin verottajan löytävän tilanteeseen jonkin joustavan ratkaisun, sillä on ilmeistä, ettei verottajakaan hyödy ilmoituksista, joiden veroseuraamukset ovat nolla vähennysten jälkeen. Jos veroviraston juristit eivät pysty meitä tässä asiassa auttamaan, pyrimme kehittämään omat toimintatapamme ja systeemimme sellaisiksi, että tästä älyttömyydestä selvittäisiin minimaalisin vaivoin.

Joka tapauksessa haluamme nyt korostaa, että tulevina viikkoina meillä ei tilanne muutu, ja voitte rauhassa osallistua tapahtumiimme niin kuin ennenkin. Jos/kun ryhdymme keräämään tietoja ilmoitusten tekemistä varten, teemme sen selkein ja avoimin tiedotuksin, ja pyrimme myös jättämään osallistuvalle pelaajalle mahdollisuuden kieltäytyä tietojen luovutuksesta.

Aarne Halén 
End Boss