Kuuma, juuri hiekasta putsattu asfaltti ja kesään herännyt metsä luikertelevine polkuineen, joita pitkin kruisailla tai kaahata juuri pestyllä ja rasvatulla polkupyörällä samalla nauttien tuulenvireestä ja auringosta naamalla. Ai että. Parhaita juttuja kesässä. Polkypyöräkisoihin en kuitenkaan rohkene sunnuntaipyöräilijän kunnolla osallistua. Eipä ehkä tarvitsekaan, sillä Lautapelit.fi:n julkaisema Flamme Rouge on loistava simulaatio polkupyöräkisailusta. Kilpapyöräily on aihe, josta en ihan heti odottanut lautapeliversiota, mutta onneksi se tehtiin. Aina ei tarvitse hakata örkkejä tai rakentaa avaruusaluksia.

 

Pelin idea on selkeä – ole ensimmäinen maalissa. Myös säännöt ovat selkeät, jopa niin selkeät, että niitä selittäessä miettii, että unohtuiko jotain. Pelaajat ohjaavat kahta pyöräilijää ja likuttavat niitä pelilaudalla pakasta nostetuilla korteilla. Jokaisella pyöräilijällä on omat pienet pakat kortteja ja korteissa numerot, jotka kertovat, kuinka monta ruutua pyöräilijä liikkuu. Numerot ovat väliltä 2–9 ja niitä on tietty määrä pyöräilijätyyppiä kohden. Rolleur rullailee eteenpäin tasaista tahtia. Tämän pakassa ei ole kovia sprinttikortteja muttei myöskään hitaita matelukortteja. Sprinteur taas sprinttaa ysin korteilla, mutta joutuu myös lepäilemään kakkosen korteilla. Toisin kuin oikeassa kilpapyöräilyssä, joka kärsii ikävästä likaisen urheilun leimasta dopingeineen ja sähköpyörineen, Flamme Rougen pyöräilijät eivät saa lisävoimia kyseenalaisista lähteistä. Kun sprintterin pari hyvää ysiä on pelattu, joutuu tämä loppukisan vetämään maitohapoilla, tai siis huonoilla korteilla.

Flamme Rouge Cards
Korttien kuvitukset ovat hauskoja ja tyylikkäitä. Jokaiselle pelaajalle jaetaan keskellä näkyvät pienet pelilaudat, joissa säilyttää pyöräilijöiden pakkoja. Musta pelaaja valitsee nyt rolleurilleen joko nelosen, kutosen tai seiskan ja palauttaa loput kolme korttia rolleurin pakan alle kuvapuoli ylöspäin. Kun kuvat tulevat vastaan nostettaessa, sekoitetaan pakka. Punataustaiset kortit ovat hengästymiskortteja.

 

Perussäännöt eivät ole tämän vaikeammat. Lisää säpinää pelilaudalle tuo säännöt peesauksesta, hengästymisestä ja ylä- ja alamäistä. Jos pyöräilijä lopettaa vuoronsa tasan yhden ruudun edellä olevan pyöräilijän taakse, voi se liikkua yhden ylimääräisen ruudun peesaamalla edessä ajavaan kiinni. Jos taas pyöräilijä on porukan kärjessä, joutuu hän ottamaan pakkaansa hengästymiskortin, jolla voi liikkua vain kaksi ruutua. Ilmanvastus pelimekaniikkana, hauskaa. Ylä- ja alamäet taas hidastavat ja nopeuttavat polkijien menoa. Kovinkaan ChrisFroome ei jaksa ylämäissä kaahata täysillä, vaan isot kortit muuttuvat pelkiksi vitosiksi. Alamäissä taas pääsee laiskottelemaan. Huonot ja hitaat kakkoset ja kolmoset muuttuvat vitosiksi.

 

Pysy porukassa

Minulla ei ole hirveästi kokemusta muista kilpajuoksupeleistä, mutta ymmärtääkseni niissä taktiikka on ollut aika suoraviivaista. Kulje mahdollisimman lujaa koko ajan. Pyöräilyssä, ja sitä myöten pyöräilylautapelissä, ei tällainen taktiikka kannata. Jos olet koko ajan porukan kärjessä, tulee pakkasi täyteen kehnoja hengästymiskortteja, eikä niillä pääsee täysii. Hengästymis- ja peesausmekaniikka tuo peliin mielenkiintoista taktikointia ja muokkaa muuten tylsää kilpajuoksua erikoisempaan suuntaan. Periaatteessa haluat olla mahdollisimman lähellä kärkeä, mutta et kärjessä. Porukan hänniltä taas on vaivalloista lähteä irtiottoon, joten hyvän pyöräilypaikan löytäminen ja sen pitäminen on pelin keskeinen taktiikka. Kun peli on tällaista kyttäystä ja hyvien irtiottohetkien odottamista, ei kokeneet pelaajat pääse dominoimaan peliä liiaksi. Alussa kärjessä oleva pyöräilijä tullee pelin lopussa jäämään aivan hännille. Onkin turvallista pysytellä pääjoukossa, eli pelotonissa, niin pitkään kuin mahdollista, kunnes huomaa hyvän kohdan lähteä irtiottoon.


Kilpapyöräily on joukkuepeliä. Pyöräilijät suojaavat porukassa tärkeimpiä sprinttereitään tuulelta, jotta sprintterit voivat maalilinjan häämöttäessä paahtaa täysillä maaliin tuorein jaloin. Flamme Rougessa pelaajat ohjaavat kahta pyöräilijää, joten samanlaista taktikointia on syytä koittaa harjoittaa. Täydellisessä maailmassa saat pelattua rolleurille esimerkiksi vitosen ja seuraavaksi pelaat sprinterille kolmosen. Pyörien väliin jää nyt sopivasti yksi rivi tyhjää ja sprinter peesaa yhden ylimääräisen ruudun. Rolleur, joka tulisi muutenkin pelin loppupuolella jäämään jälkeen sprintereista, saa nyt yhden hengästymiskortin. Mutta emmehän me elä täydellisessä maailmassa. Kortit valitaan pyöräilijöille yksi kerrallaan. Kun valitset ensin rolleurin kortin neljästä nostamastasi kortista, et tiedä mitä kortteja tulet nostamaan sprintterille. Saatatkin saada sen vitosen rolleurille, mutta sprinterille satut nostamaan pakan kuonasi, pelkkiä kakkosia. Nyt pyörien välille jääkin kaksi ruutua ja molemmat polkijat hengästyy. Ei mennyt niin kuin Tour de Francessa.

Flamme Rouge Sprinter
Vihreä ja sininen sprintteri kaahamassa kohti voittoa. Pelilauta kootaan palapelimaisista paloista ja radoissa riittääkin vaihtelua.


Peli toimii kahdesta neljään pelaajalla, mutta nelinpelinä se on parhaimmillaan. Tällöin rata on tupaten täynnä ja tarkka ruutujen laskeminen muuttuu muiden pelaajien liikkeiden arvailuksi. Laudalle saattaa muodostua kaksi pääjoukkoa, joiden välillä poukkoillaan. Välillä joku taas tipahtaa tyystin porukasta koittaessaan liikaa nojata peesauksen varaan ja välillä joku ajaa itsensä piippuun ja tippuu kärjestä jumbosijoille. Todella kiivasta kisailua ja yksi peli on ohi noin puolessa tunnissa!


Flamme Rougeen on ymmärtääkseni tulossa vielä lisäosa, jolloin pelaajamäärät nousevat jopa kuuteen ja mukaan tulee mukulakiviosioita. Odotan innolla etenkin mukulakiviratoja. Kun kilpapyöräily on nyt jo simuloitu niin hienosti peliksi, mitenhän rankempi maasto muuntuu pelimuotoon? Lentääkö pyöräilijöiden juomapullot telineistä? Puhkeaako kumit? Hajoaako pyörä? Tuleeko kolareita? Saa nähdä.

 

 

Aku Suomalainen

 

Olen Aku Suomalainen, 26-vuotias lauta- ja videopelien ystävä Suomen Pariisista, Trusta.


Pelin henki -blogi kertoo lautapelien hienoimmista mekaniikoista: pelaajien kokemuksista! Blogi on tarkoitettu sinulle, joka uutta lautapeliostosta pohtiessasi olet törmännyt vain internetin sääntökatsauslautapeliarvioihin. Blogissa kerrotaan, miksi peli x on hyvä, miksi peliä x kannattaa kokeilla ja miltä pelin pelaaminen tuntuu – ilman sääntöjargonia.


Myös sinä, joka olet miettinyt, onko olemassa muita lautapelejä kuin Monopoly ja Alias, tutustu esittelemiini peleihin ja totea tämän jälkeen "kas, onhan niitä" ja innostu harrastuksesta! Pelaan niin massiivisia sotapelejä kuin kevyitä seurapelejä, joten teksteissäni tulee olemaan sopivia pelejä moneen makuun.


Ja vielä sinä, joka pelaat vain videopelejä: lautapelit tarjoaa yhtä hienoja hienoja tarinoita ja nokkelia mekaniikkoja kuin videopelit, mutta lautapelikokemukset pitää jakaa kaverien kanssa. Hienoa eikö?