Pro Tour on nyt historian kirjoissa ja kuinka ollakaan, Standard näyttää kuin uudelleensyntyneeltä. Käyn tänään läpi Standardin pelatuimmat dekit PT:n jäljiltä. Oma suosikkidekkini on tällä hetkellä UW Flash, joka oli myös PT:n ylivoimaisesti parhaiten pärjännyt dekki.
UW Flashin pelityyli ja kortit tuntuvat sopivan erinomaisesti nykyformaattiin. Suosisin ehdottomasti neljää maindeck Gideonia, sillä Control dekeillä on todella vähän vastauksia resolvattuun Gideoniin. Dekin suurin vahvuus on ehdottomasti siinä, että sitä vastaan on todella hankalaa pelata. Spell Queller sekä Archangel Avacyn ovat molemmat kortteja, joiden ympäri on todella hankalaa pelata. Kuten saattaa odottaa, myös UW Flashiin on mahdutettu pelisetti Smuggler's Coptereita. Mielestäni Copteri ei suinkaan ole parhaimmillaan UW:ssa, sillä kun Thraben Inspectoria ei nouse, jää Copteri silloin tällöin ilman kuskia. Tästä huolimatta ei ole kysymystäkään etteikö Copteri kuuluisi dekkiin. Uskon, että UW Flash tulee olemaan dominantti dekki nykystandardissa tulevien viikkojen aikana. Seuraavan kahden viikonlopun aikana pelataan yhteensä neljä Standard GP:tä, joten väitteeni pääsee testiin tuota pikaa.
Shota Yasooka pelasi kyseistä Grixis Controllia PT:llä voittaen koko turnauksen. Shotan pelejä oli ilo seurata läpi viikonlopun ja ennen kaikkea miehen itsensä suorittaminen on uskomatonta luokkaa. Grixis Control on mielestäni parempi vaihtoehto kuin Jeskai Control, sillä se on huomattavasti kevyempi manacurveltaan kuin Jeskai. Uskon, että lisäisin yhden Gearhulkin Shotan listaan, mutta kaikenkaikkiaan olen listaan todella tyytyväinen sen nykyisessä muodossa. Thing in the Ice on todella vahva tässä dekissä, joka tuli minulle hienoisena yllätyksenä. Mielestäni Grixis on tämän hetken paras Control deck metagamessa.
Efron pelaama GB Delirium on ehdottomasti paras versio GB Deliriumista tällä hetkellä. Mielestäni tämä on nykyhetken paras Smuggler's Copter dekki, joka on paljon sanottu huomioon ottaen kuinka hyvä se on Vehicle Dekeissä. GB Deliriumilla on todella tiukat väännöt sekä Control dekkien että UW Flashin kanssa, ja muita aggressiivisia dekkejä vastaan se on erinomainen. Kolikon kääntöpuolella on luonnollisesti Aetherworks Combot, jotka ovat ylivoimaisesti huonoin matchup GB:lle. On kuitenkin huomionarvoista, että Aetherworksin suosio pitäisi olla jyrkässä laskussa PT:n tulosten jäljiltä.
Temur Aetherworks oli PT:n pelatuin dekki, mutta ei pärjännyt kuitenkaan erityisen hyvin edellä mainituista syistä. Tästä huolimatta, Matt Nass pilotoi tiensä ensimmäiseen PT Top 8 suoritukseensa Aetherworksilla mennen Standardin kierroksilla 7-3. Dekin parhaat nostot ovat pysäyttämättömiä non-sinisille dekeille ja Aetherworks on kiistatta formaatin paras combodekki tällä hetkellä.
Viimeisenä dekkinä formaatin kulmakiviin kuuluvat erilaiset Vehicle Aggrot. Mielestäni paras versio on MTGMintCard -tiimin kehittämä 4-värinen versio Vehicleistä. Tomoharu Saito pilotoi dekin 8-2 tulokseen sekä Lee Shi Tian haki nimiinsä viidennen Top 8 -suorituksen neljän seasonin sisään 7-3 rekordilla. 4C Vehiclen erottaa kaksivärisistä versioista Cultivator's Caravan, parempi removal suite sekä monipuolisempi sideboard.
Tulevana viikonloppuna Standard GP:t pelataan Kuala Lumpurissa sekä Providencessa. Tämän jälkeen on Euro GP:n vuoro Varsovassa, johon on menossa liuta suomalaisia, allekirjoittanut mukaanlukien. Kuitenkin vielä huomenna katseet kohdistuvat kauden viimeiseen Poro Touriin. Nähdään siis huomenna Modernin merkeissä!
Mukavaa viikonloppua,
Sami Häggkvist