Scythe on jo kovasti kiinnostusta kerännyt, joukkorahoitettu lautapeliuutuus, joka löytyy nyt myös Poromagian katalogista! Kyseessä on strategiapeli, joka yhdistelee resurssienhallintaa, kartalla liikkumista ja figujen välistä taistelua ajoin asymmetrisessa hengessä. Pelin temaattinen lähtökohta on vaihtoehtoinen todellisuus 1920-luvun sodanjälkeisessä ja savunkatkuisessa Euroopassa, jossa salaperäisen Tehtaan ja sen valmistamien mech-robottisotakoneiden uhka heittää edelleen synkän varjon taisteluiden kauhuista toipuvien viljelijöiden ylle...
Pelissä on viisi uniikkia osapuolta, jotka kaikki pyrkivät ottamaan osansa maasta toimintansa hiljattain lopettaneen robottitehtaan ympäriltä. Pelihahmot edustavat pelaajia, joiden päämäärä on taistellen, kehittämällä omaa aluettaan ja keräämällä resursseja suorittaa salaiset, henkilökohtaiset tehtävänsä. Pelin erityispiirteisiin kuuluvat esimerkiksi vuoroton pelirakenne, peliin satunnaisuutta tuovat "encounter"-kortit sekä tuurin sijasta pelaajien valintoihin perustuva taistelujärjestelmä.
Scythen ensierä tulee meillä myyntiin vuoden viimeisellä neljänneksellä, tämänhetkisen ennakkotiedon mukaan marraskuun aikana.
Pelin tekniset tiedot
Suunnittelija: Jamey Stegmaier
Kuvitus: Jakub Rozalski
Julkaisija: Stonemaier History
Ikäsuositus: 14+
Kieli: Englanti
Pelaajamäärä: 1-5 (suositellaan 4)
Peliaika: 90-120 min
Pelikategoriat: Economic, Farming, Fighting, Territory Building
Mekaniikat: Area Control, Area Movement, Variable Player Powers
Korttikoko: 44x68mm: 42 kpl, 57x89mm: 58 kpl, 70x110mm: 64 kpl
Tuotelinkki: Scythe *ENNAKKO*
Lisätietoja ja arvioita: Scythe (BoardGameGeek.com)
Kuvat ja kuvaus: BoardGameGeek.com